Ineke Hans

Hollantilainen suunnittelija Ineke Hans (s. 1966) tunnetaan kokeellisesta mutta silti yksinkertaisesta ja tunnistettavasta muotokielestään. Hans työskentelee niin tuotesuunnittelun kuin tila- ja arkkitehtuuriprojektienkin parissa. Hänen muotoilussaan paneudutaan tuotteiden psykologiseen perustaan. Hän tutkii ihmisten, esineiden ja tilan vuorovaikutusta. Hans on saanut tunnustusta maanläheisestä yhdistelmiin perustuvasta muotoilustaan, joka korostaa yksityiskohtia, toimivuutta ja selkeyttä. 

Ineke Hans on valmistunut Arnhemin taideakatemiasta ja Lontoon Royal College of Art -taideyliopistosta. Vuonna 1998 hän perusti oman INEKEHANSARNHEM-studionsa Alankomaissa. Hänen työnsä on palkittu arvostetuilla kansainvälisillä muotoilupalkinnoilla, kuten useilla Red Dot- ja Design Plus -palkinnoilla. Hänen suunnittelemiaan tuotteita voi ihailla esimerkiksi seuraavissa museoissa: Lontoon V&A Museum, Pariisin Museé des Arts Decoratives, Amsterdamin Stedelijk Museum ja Chicagon Art Institute. Iittalan ohella hänen kansainvälisiä asiakkaitaan ovat esimerkiksi Arco, Cappellini, Magis, Offecct, Royal Ahrend ja Royal VKB.