Nathalie Lautenbacher (ent. Lahdenmäki)

Nathalie Lautenbacher (ent. Lahdenmäki, s. 1974) on suomalais-ranskalainen keraamikko, joka keskittyy muotoilussaan arjen estetiikkaan. Hänet tunnetaan etenkin ohuista ja pehmeälinjaisista posliini- ja punasavikulhoistaan. Lautenbacher on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun keramiikka- ja lasisuunnittelun osastolta. Hän on vapaa suunnittelija ja toimii myös lehtorina Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa.

Lautenbacher on saanut runsaasti tunnustusta työstään sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Hänen Fire-kynttilälyhtynsä palkittiin Design Plus –palkinnon vuonna 2002. Tunnustuksiin lukeutuvat myös Maire Gullichsen -palkinto 2002 ja kolmas sija arvostetussa Minon keramiikkakilpailussa Japanissa 2005. Vuonna 2008 hänet valittiin Vuoden Nuoreksi Muotoilijaksi yhdessä Naoto Niidomen kanssa. Lautenbacherin töitä on hankittu moniin kokoelmiin, mm. Göteborgin Rhösska-museoon. Hän pitää aktiivisesti näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.